Johtaja – kuinka sinun työntekijä­kokemuksesi jaksaa?

Työntekijäkokemuk­sesta puhutaan yhä enemmän. Se on viimeisen vuoden aikana noussut ilah­duttavasti monien organi­saatioiden keskeiseksi strategi­seksi hankkeeksi.

Näissä organisaatioissa määritellään parhaillaan työntekijäkokemusvisiota, arvo­lupauksia, tavoitteita ja mittareita. Analysoidaan työntekijäpolun askelien mukaan työntekijäkokemusta ja tunnistetaan keskeiset kipukohdat, jotka ovat parhaan työpaikan tittelin tiellä. Porukalla pohditaan työntekijäkokemuksen merkityksellisiä hetkiä (’moments that matter’) niin kulttuurisesta, fyysisestä kuin teknologisesta näkökul­masta. Työntekijäkokemusmuotoilu antaa usein kipinän myös suorituksen johtamisen prosessin ja kehityskeskusteluiden uudistamiselle. Johtamisen on myös otettava kasvuloikka, jotta työntekijäkokemus voi olla sillä tasolla, mitä arvolupaukset antavat ymmärtää.

Näin se menee ja myötäylpeänä olemme saaneet olla montaa organisaatiota näissä kysymyksissä auttamassa. Parhaillaan useissa organisaatioissa tehdään tärkeitä, strategisesti merkittäviä uudistusliikkeitä työntekijäkokemuksen kehittämisen suhteen. Korreloihan parempi työntekijäkokemus niin paremman asiakaskokemuksen kuin paremman strategian sisäistämisen kanssa – johtuen muun muassa syvällisemmästä organisaatiossa käytävästä strategiadialogista. Tässä kohtaa haluan nostaa esiin huoleni johdon hyvinvoinnista, jaksamisesta ja heidän työntekijäkokemuksestaan.

Kaiken tämän muuttuvan työn, digitalisaation tuoman murroksen ja uuden työntekijäsukupolven ristipaineessa, kuinka handlaat johtajana tämän kaiken?”

Liiketoimintahaasteet ja -paineet kuuluvat asiaan ja johtaja tietää sen tehtävään astuessaan. Työn murros tuo mukanaan ennenkokemattomat ihmispaineet. Työn maailma, jossa elämme, on kovinta ’ever’. Se vaatii ihmisiltä ennennäkemätöntä muutosketteryyttä, kasvun asennetta ja paineensietoa. Jatkuvasti eteen tulee asioita, joita emme ole aiemmin tehneet. Tulee pohtia asioita laaja-alaisesti pystyen tarkastelemaan eri vaihtoehtoja Kahnemanin slow-thinking moodilla. Aikamme vaatii vahvaa itsetuntoa, jossa pitää asettaa itsensä haavoittuvaiseksi, kyetä sanomaan en tiedä, en tiennyt, en ymmärrä tästä mitään, olen kujalla, kuka osais jeesaa. Asiantuntija on kasvattanut itsetuntonsa tiedon varaan. Besser wisseröinnillä on voinut nostaa omaa statustaan ja kokea itsensä tärkeäksi. Enää ei ole tieto valtaa. Valtaa on nöyryys, kyky tehdä yhteistyötä, hakea toisilta apua ja pelata vahvalla yhteispelillä. Tässä mindsetissä ei monikaan asiantuntija vielä ole. Tähän kun lisää työntekijäkokemusmuotoilun ja organisaation tavoitteen olla toimialansa paras työpaikka, voi kasassa olla soppa, jota on johtajana raskas hämmentää.

Kuinka huomioimme johtajien työntekijäkokemuksen ja työhyvinvoinnista huolehtimisen tässä ajassa? Millaisia käytäntöjä teidän organisaatiossanne on? Me olemme asiakas­kunnas­samme huomanneet viimeisen vuoden aikana lisääntyneen yksilöcoaching­-palveluiden käytön. Tästä täsmätuen tarjoamisesta johdon jäsenille olen erittäin ilahtunut. Johtaja tarvitsee väylän purkaa omaa säiliötään, saada tilaa ajatella niitä kaikkein hulluimpiakin ajatuksiaan, reflektoiden kääntää omat mokat opeiksi sekä ymmärtää itseään, omia motivaattoreitaan, pelkojaan ja omaa käyttäytymistään syvällisemmin. Toki kyse ei ole vain palveluiden tarjoamisesta vaan kulttuurista ja asenteesta. Toivoisin, että työntekijäkokemuksesta puhuttaessa ei unohdeta henkilöstön tärkeää osaa, jota johdoksi myös kutsutaan.

Mistä syntyy hyvä työntekijä­kokemus ja miten sitä voi johtaa? Lataa Työntekijäkokemus-tutkimuksen tulokset.

Tilaa uutiskirjeemme
Tilaa uutiskirje

Uutiskirjeen tilaamalla saat kerran kuussa suoraan sähköpostiisi tuoreimmat näkemyksemme kasvun rakentamisesta, kiihdyttämisestä ja johtamisesta.

Tutustu tietosuojaselosteeseen