Tapamme toimia

Työkulttuurimme Talent Vectialla kehittyy jatkuvasti ja sen perustana ovat yhdessä luomamme toiminta­periaatteet, jotka ohjaavat päivittäistä toimintaamme.

Kulttuurin luovat ihmiset. Työkulttuurimme Talent Vectialla ei ole kiveen hakattu, vaan sen haastavat jatkuvasti yrityksemme suurin voimavara, ihmiset. Olemme yhdessä kuitenkin kirjoittaneet toimintaperiaatteet, jotka ohjaavat tekemistämme päivittäin.

Toimintaperiaatteemme

Rohkea näkijä ja tekijä antaa tilaa uusille oivalluksille, kokeilee ja konkretisoi.

Haastamme omat ja toistemme ajatusmallit, sijoitamme tietopääoman kasvattamiseen ja teemme jatkuvaa tutkimustyötä tarjotaksemme asiakkaillemme uusinta tietoa. Talentvectialaisissa korostuu vahvasti uskallus työskennellä oman intohimon sekä yhteisön menestymisen eteen.

Asiakasarvoa luova vaikuttaja tuo panoksellaan lisäarvoa asiakkaalle. Vaikuttaja ennakoi, haastaa ja osoittaa vaihtoehdot.

Me Talent Vectialla ponnistelemme jatkuvasti asiakkaidemme liiketoiminta­mahdollisuuksien kehittämiseksi ja haasteiden ratkaisemiseksi. Meille asiakkaan tavoitteiden saavuttaminen ja asiakasarvon luominen ovat kunnia-asioita.

Todennamme aina työmme vaikutuksen asiakkaamme arkeen ja kasvuun. Lisäksi mittaamme aktiivisesti asiakkaiden tyytyväisyyttä työhömme ja sitä, kuinka valmiita asiakkaat ovat suosittelemaan meitä. Olemme pitkäaikainen kumppani ja asiakkaan liiketoiminnan menestyksen varmistaja.

Tuloksellinen joukkuepelaaja antaa ja vastaanottaa palautetta, on läsnä kohtaamisissa ja jakaa omaa osaamistaan.

Hyödynnämme monipuolisesti toistemme osaamista ja työskentelemme yhdessä kunnianhimoisesti ja laadukkaasti tulosta synnyttäen.

Teemme tiivistä yhteistyötä asiakkaidemme kanssa luoden näin samanaikaisesti pysyviä kyvykkyyksiä asiakasorganisaatioihimme. Uskomme vahvasti, että yhdessä tekemällä saamme aikaiseksi paitsi parempia ratkaisuja asiakkaillemme myös enemmän iloa työhömme. Opimme jatkuvasti toisiltamme töitä tehdessä ja jokaisella meillä on vastuu paitsi asiakkaitamme, myös tiimiämme kohtaan.