Uratarina: Senior Trainer Saara Karhula

Saara Karhula työskentelee Talent Vectialla Senior Trainerina johtamisen kehittämisen saralla. Pääasiallisesti hän vetää asiakasprojekteja johtamisen tai osaamiseen kehittämiseen liittyen, oman osaamistaustan ja kiinnostuksen kohteiden mukaan. Asiakasprojektien lisäksi Saara on myös mukana asiakkuuksien kehittämisessä sekä vastaa kahdesta palvelu­kokonaisuudesta ja niiden kehittämisestä.

Miksi tulit Talent Vectialle töihin?

Oma intohimoni on ihmisten ja yritysten kasvun tukeminen ja tämä ajatus ohjaa vahvasti myös Talent Vectian liiketoimintaa. Uskon vahvasti, että työstään innostuneet ja hyvinvoivat ihmiset saavat parempia tuloksia aikaiseksi ja tätä viestiä haluan työssäni tehdä näkyväksi yhdessä asiakkaidemme kanssa. Nautin asiakastyöstä ja organisaatioiden kehittämisestä joihin projektimainen työskentely eri asiakkaiden kanssa antaa erinomaiset mahdollisuudet. Tämä yhdistettynä siihen, että Talent Vectian arvot ja toimintaperiaatteet ovat todella lähellä henkilökohtaisia arvojani, jolloin työpaikan valinta ja tämä porukka ovat tuntuneet oikealta

Miten vastuusi ovat kehittyneet Talent Vectialla?

Työni on ollut heti työsuhteen alusta vastuullista ja olen saanut useita projekteja omalle vastuulleni sekä myös mahdollisuuden kehittää kokonaan uusia johtamisen palvelukokonaisuuksia. Meillä luotetaan ihmisiin ja annetaan reippaasti vastuuta, mutta toki töitä tehdään tiimeissä, mikä auttaa siinä, ettei kukaan jää yksin mahdollisissa ongelmakohdissa. Tiimeissä työskentely tehostaa myös oppimista, kun saat vaihtaa ajatuksia ja sparrata eri kokemustaustoista tulevien ihmisten kanssa.

”Nautin myös työn itsenäisyydestä ja vastuullisuudesta”, Saara kertoo.

Miksi viihdyt täällä niin hyvin?

Arvostan moniammatillista ja osaavaa tiimiä ympärillä sekä mahdollisuutta oppia sekä kollegoiltani että meidän upeilta asiakkailtamme. Nautin myös työn itsenäisyydestä ja vastuullisuudesta ja siitä, että kehittymismahdollisuuksia annetaan. Mielestäni meillä on kannustava kulttuuri ja täällä luotetaan jokaisen itseohjautuvuuteen ja vastuunottoon. Kuten jo mainitsin, Talent Vectian ja omat arvoni ovat hyvin lähellä toisiaan, joten tapa toimia sopii minulle hyvin ja tuntuu, että olen omieni parissa.

Lue lisää uratarinoita →